Hallituksen jäsenen Jari Papusen raportti.
Osallistuin tähän kongressiin kauniissa Luxemburgissa Suomen delegaattina yhdessä noin 80 muun delegaatin kanssa yli 50 maasta. Ensimmäisenä päivänä oli koko päivän avoin seminaari, toisena päivänä vuosikokous, jolloin valittiin Andrew Gibsonin 10 vuotta kestäneen puheenjohtajuuden jatkajaksi Maggie Ardiente sekä kolme hallituksen jäsentä. Vuosikokous kesti myös koko päivän eli 9–17! Tähän tulivat lisäksi oheistapahtumat ja illalliset. Kuntoa ja turnauskestävyyttä siis vaadittiin. Ja kaikki englanniksi, jota kukin puhui omalla aksentillaan, Nativisti englantia puhuvat eivät antaneet mitään armoa hitaammille! Luxemburgissa muuten paikalliset puhuvat luxemburgia, ja jo 6–7-vuotiaana tulevat koulussa saksa ja ranska. Sitten kun nämä kolme kieltä hallitaan, tulee englanti 14-vuotiaana. Koska väestö koostuu 80% muualta tulleista, puhuvat monet vielä esim. portugalia ja italiaa.
Paikallisjunat, bussit ja raitiovaunu ovat ilmaisia ja toimivat sujuvasti. Kongressin pitopaikaksi Luxemburg siis soveltui mainiosti. Viisikymmentä vuotta sitten täällä vierailtuani en aavistanut palaavani vielä kerran tänne tässä roolissa.
Ensi vuoden kongressin piti olla New Yorkissa, mutta Amerikan epävakaiden olojen vuoksi monet humanistit pelkäsivät jäävänsä viisumia paitsi, ja siksi kokous pidetään Kanadan Ottawassa heinäkuussa 2026.
Seminaaripäivänä oli kaksi pääesitelmää ja lyhyitä tietoiskuja paneeleineen hyviksi havaituista humanistisista käytänteistä eri puolilta maailmaa.
Pääteemana oli avoimen yhteiskunnan vahvistaminen tieteen avulla tai toisin sanoen: Miksi tiedevastaisuus muodostaa uhan avoimelle yhteiskunnalle?
Christian Myers esitelmöi aiheenaan: Iskeekö obskurantismi (uudistusten ja valistuksen vastustaminen) takaisin? Tiedevastaisuus ja demokratian vastaisuus ovat kuin saman kolikon kaksi puolta.
Clemens Lintschingerin aihe oli edellistä täydentävä: Miksi demokratiat tarvitsevat vahvaa tiedettä?
Valistuksen ajoista eli kiteytetysti Diderot’n ja D’Alembertin ensyklopedian ajoista olemme voineet saada (sensuurista/kirkon kontrollista yms.) vapaata tietoa, mutta tieteen ja vapaa-ajattelun esitaistelijoita uhkasivat (ja uhkaavat) alati erilaiset giljotiinit. The Index Librorum Prohibitorium (kiellettyjen kirjojen luettelo) 1669–1966 kertoo karua kieltään. Ateismi oli kriminalisoitu Euroopassa, ja vaarallisilla ajatuksilla saattoi olla rankat seuraukset. Samalla on kuitenkin muistettava, että valistus tavoitti vain eliitin, se ei (yleensä) tavoittanut työväkeä eikä maalaisia. Vuonna 2025 tilanne on toinen, monimutkaisempi, sillä nyt meillä on Internet ja tekoäly.
Demokratia ja tiede eivät ole paralleeleja voimia, vaan vapaan yhteiskunnan toisistaan riippuvia pilareita. Ne syntyivät valistuksen perintönä haastamaan dogmeja, vaatimaan vastuullisuutta ja laittamaan järjen autoritaarisuuden yläpuolelle. Nyt tämä historiallinen liitto on hyökkäyksen kohteena: ne joko kohoavat tai kaatuvat yhdessä. Obskurantismi, viraalit disinformaatiot tai ideologinen tieteenvastaisuus eivät hämärrä ja nakerra vain totuutta vaan itse vapautta.
Asiantuntijoiden vähättely, toisinajattelijoiden hiljentäminen ja yleinen järjenkäytön väheneminen eivät tapahdu sattumalta, ne ovat kontrollin strategioita. On nähtävä illuusion läpi: jos tiedettä sensuroidaan, demokratia vaarantuu; jos demokratia koverretaan ontoksi, tiede politisoidaan tai tukahdutetaan. Molemmat tarvitsevat toisiaan menestyäkseen. Valistuksen ajattelijat ymmärsivät tämän: ihmiskunnan menestys riippuu vapaudesta kyseenalaistaa, oppia ja väitellä, ja että totuutta tarvitsee suojella lailla ja valta saatava järjen kontrolliin. Säilyttääksemme tulevaisuutemme meidän täytyy vaatia takaisin valistusta. Tämä ei ole nostalginen ele, vaan poliittinen välttämättömyys. Yhteiskunta, joka ei voi yhdessä käyttää järkeään, ei voi hallita itseään, ei innovoida eikä viime kädessä voi säilyttää vapauttaan.
Taistelkaamme uuden universaalisen demokraattisen valistuksen syntymisen puolesta!